Ainomuksia

Musa välillä vähän käy vituttamaan. Ei musiikki itsessään ole mitenkään perseestä (paitsi Stratovarius) vaan se millä tavalla musiikkia PITÄISI kuunnella. Ei voi digata jostain ellei ole tarpeeksi into the shit eli myynyt sieluaan ja ostanut bändiltä lomaosaketta.

Itseänihän ei yleensä niin kauheasti kiinnostaisi tietää artisteista muuta kuin että onpas hyvä biisi. Onpas hyvä levy. Onpas hyvä sana tuossa keskellä biisiä. Tiedän todella harvan kuuntelemani bändin jäsenten nimiä. Usein en jaksa edes kuunnella sanoja. Siitäkös musanatsit (varsinkin se yksi, tiedät kuka olet) saavat kaasua liekinheittimeensä.

Sekin on aika karseaa, kun huomaa itsekin musanatseilevansa. Usein musanatseilen itseäni, mikä on erityisen typerää. Usein minulle on hämärää, miksi joku bändi on cool ja joku ei vaikka ne tekisivät aivan samanlaista musiikkia.

Tiedän kyllä, että tämä on niitä maailman vanhimpia vineyksen aiheita. Musanatseilu ja musanatsien vihailu on varmasti on varmasti kehittynyt jo alkulimassa, kun jotain alkueläintä on käynyt vituttamaan toisen liikkeestä syntynyt ääni. Musanatseus tai epämusanatseus on kiinni meissä ihmisissä kuin sukupuoli. Välillä puolensa voi vaihtaa mutta prosessi on kivulias ja siinä saattaa menettää jotain itsestään.

Usein vituttaa myös kreationismi.

Blogin kirjoittamisen vaikeudesta

Mietin tässä taannoin, haluanko tehdä blogistani henkilökohtaisen vai sellaisen, joka ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Ensiksi ajankohtaisblogi tuntui paremmalta, koska yksityiselämän esitteleminen on julkkisten hommaa.

Pian muistin, ettei minulle enää tule hesaria eli enhän minä tiedä ajankohtaisista asioista mitään. Mutta eipä siinä mitään, kirjoitushätä keinot keksii: ajankohtaisia uutisia voi myös kaivella vaikka bussista kuuntelemalla ihmisiä salaa.

Menin bussiin ja koitin kuunnella mutta kaikki olivatkin ihan hiljaa. Pieni poika hakkasi mummoa puukolla mutta äiti ei sanonut mitään. Mies puristeli naisten takapuolia mutta he pitivät suunsa supussa. Mafiapomo hakkasi teini-ikäistä poikaa rautatangolla, joku yritti jäädä pois ikkunapaikalta, kuski oli humalassa ja kaikki olivat hiljaa kuin kuolleet tyypit.

Sitten huomasin "Älä kailota" -kampanjan. Palaset loksahtivat paikalleen. Loksahtelua ei kestänyt erityisen kauan, koska palasia oli vain kaksi. Palapelin lopputuloskin oli aika ennakoitavissa, koska kahden palan palapelissä kummassakin palassa on puolet.

Blogistani olisi siis tuleva henkilökohtainen, huokasin kauhusta. Enää ei auttanut muu kuin alkaa elää henkilökohtaista elämää. Vielä ei ole tapahtunut mitään, joten kirjoitan tästä aiheesta ehkä ensi kerralla. Ta-taa.

Rakas internet,

tajusin tänään vessassa, että ei kannata negata. Negaaminen on ihan tyhmää. Siksi ajattelin aloittaa tällaisen typerän blogin, jossa voin fiilistellä vaikkapa kukkasia ja pupuja ja poneja ja sateenkaaria ja delfiinejä ja kaikkea muuta ällöttävää. Elämässäni alkaa uusi sivu - internetin blogisivu nääs.

Olen negannut vanhuuttani, koska olen jo 23-vuotias. Kohta olen 24. Sen jälkeen 25. Pian 99v. Sitten olenkin jo kohta kuollut. Miettikääpä (oi, te arvoisat internetin valvoja -tontut) mitä käy, kun aloittaa ikänsä perään itkemisen JO NYT ja aikoo elää minimissään 170-vuotiaaksi? No antakaapa kun minä kerron sen: silloin käy hupsusti! Joutuisin negaamaan ainakin (hetki, kaivan taskulaskimen) 147 vuotta!

NELJÄSATAAVIISKYMMENTÄ VUOTTA! Miettikääpä sitä. Se on aika pitkä aika, seitsemäsosa maapallon iästä (6600/290*[pii*r^2]=1/7). Ajattelepa omalle kohdallesi.

[edit: muokkasin fontin ku on ihan tyhmää että on eri fontteja]
[edit2: muokkasin uudestaan koska muutin fontin vääräksi]
[edit3: en osaa]
[edit4: hei nyt jumalauta]