Buuhuu

Tänään tuijottelin ihania 11-vuotiaita ballerinoja ja tajusin, ettei minusta ikinä tule balettitanssijaa. Se surustutti minua. Olen aina kuvitellut, että voin tehdä mitä vain ja kyllä elämässä ehtii. Totuus on, että eipäs ehdikään. Pitää tehdä valintoja ja elää niiden kanssa ikuisesti tai ainakin siihen asti, että muuttaa mielensä.

Tiede-lehdessä luki, että ihmisen henkiset kyvyt ovat parhaimmillaan 22-27 vuotiaana. Olen juuri sen ikäinen! Se meinaa sitä, että minulla on 3 vuotta aikaa fiilistellä älyni kanssa ja sen jälkeen lähden luisumaan kohti hautausmaata tai Gangesia tai mitä vaan kuolleidensijoittamispaikkaa silloin käytetäänkään. Kuinka masentavaa.

Kaikkein kamalinta olisi masentuminen juuri nyt. Silloinhan pilaisin parhaimpia vuosiani siihen, että negailen niiden olevan parhaimpia vuosiani. Kuinka typerää se olisi. Onneksi olen henkisesti parhaimmillani, joten en masennu. Masentuminen ei muutenkaan sovi imagooni, vaikka välillä kyllä tekisi mieli kokeilla sitäkin.

Siksi ajattelin, että voisin alkaa keskittyä semmoisiin juttuihin, mitkä on kivoja. Teenkin nyt kirjallisen lupauksen, että lähiaikoina alan seuraaviin toimiin:

-opettelen käyttämään kameraa kunnolla, otan paljon kuvia ja kehitän niitä.
-hängään kivojen ihmisten kanssa
-käyn taidenäyttelyissä
-teen sen saatanan sarjakuvan
-opettelen laulamaan (koska yksi flirttaileva oopperalaulunopettaja sanoi, että minulla on laulajan kasvonmuodot, kihihi)
-kirjoitan runoi (mutta niitä ei kyllä mihkää laiteta koska ne on gay)
-harrastan muutenkin taidetta

So very, very gay. Oksetan itseäni.